>

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Luukku 7: Lapin Emännän Porokiusaus



Heipä hei, nyt ollaankin jo päästy luukkuun seitsemän ja kaiken maailman joululeivontaa onkin tullut tehtyä - otetaanko pieni tauko, istutaan alas ja syödään vähän. Sitten jaksaa taas laitella joulua ja paketoida lahjoja.
Poro, puolukat ja leipäjuusto tekevät tästä kiusauksesta kiusallisen maukkaan, voi käydä jopa niin että joudun tekemään tätä useamman kerran uudestaan, sillä meidän talouden nirsoilijakin veteli tätä hymyssäsuin. Taisi myös suupielestä kuulua "Tämähän on hyvää!" Eiköhän tuosta kommentista jo ainakin yksi bonuspaketti heltiä kuusen alle.

Lapin Emännän Porokiusaus:


- 1kg perunasuikaleita, tai peruna-sipulisekoitusta
- 1 pussi kylmäsavuporoa rouheena (150g)
- n. 300g leipäjuustoa
- 4 dl kermaa
- juustoraastetta
- pippuria & suolaa maun mukaan
- ½ rasiaa tuorejuustoa (esim. kanttarelli, savuporo tai pippuri)


- Kaada perunasuikaleet ja savupororouhe uunivuokaan.
- Mausta suolalla ja pippurilla.
- Kuutioi leipäjuusto ja sekoita joukkoon.
- Lämmitä kerma mikrossa ja lisää tuorejuusto kerman sekaan.
- Sekoita, kunnes tuorejuusto on liuennut kunnolla.
- Kaada kermaseos vuokaan.
- Kuorruta kiusaus juustoraasteella.
- Paista kiusausta 200-asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia.
- Voit peittää vuuan foliolla paiston aikana, jos tuntuu että pinta alkaa tummua liikaa.
- Tarjoa puolukoiden kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...