>

torstai 4. helmikuuta 2016

Kokonainen Veriappelsiinikana Uunissa




Ruuanlaitto saattaa välillä olla hieman hurjaa puuhaa, varsinkin kokonaisen kanan paistaminen. 
Makua pitäisi saada sekä sisä- että ulkopuolelle, joten nahkaa on irroteltava ja erinäisiin onteloihin tungettava makua antavia aineksia. 
Älkää peljätkö - kunhan käytte toimeen, tuloksesta tulee kyllä hyvä ja mehukas!
Sitrukset ja kana ovat melko klassinen yhdistelmä, mutta koska veriappelsiinit ovat sesongissa käytin niitä.


Kokonainen Veriappelsiinikana Uunissa:



- n. 1 kg kokonainen kana
- 3 veriappelsiinia
(- 1 sipuli)
- ½ ruukkua tuoretta timjamia
- 1 tl kuivattua rakuunaa
- 75g pehmeää voita
- suolaa & pippuria
- ½ tl savupaprikajauhetta
- 1 rkl juoksevaa hunajaa

- seuraksi uunijuureksia, perunoita tai riisiä



- Taputtele kana talouspaperilla kuivaksi.
- Suolaa ja pippuroi kanan sisäpuoli.
- Nosta kana paistovuokaa.
- Sekoita pehmeään voihin kuivattua rakuuna, silputtua timjamia, ripaus suolaa ja pippuria sekä savupaprikajauhe.
- Irroita nahkaa varovasti siten, että saat voiseosta lihan ja nahkan väliin.
- Levitä puolet voista nahkan alle.
- Sivele loppu voiseos kanan päälle.
- Lohko veriappelsiinit ja tunge yhden appelsiinin lohkot ja muutama timjaminoksa kanan vatsaonteloon.
- Ripota hieman suolaa ja pippuria kanan päälle.
- Levitä loput appelsiinilohkot vuokaan. (Sekä halutessasi sipulilohkot)
- Valuta juoksevaa hunajaa koko komeuden päälle.
- Paista 200-asteisessa uunissa noin tunnin verran, tai kunnes kana on kypsää ja pinta kauniin värinen.
- Valele kanaa paistonesteillä paiston puolivälissä.
- Tarjoa esimekiksi riisin, perunoiden tai uunijuuresten kanssa.


1 kommentti:

  1. Miksi ohjeessa lukee kana kun on kyseessä Broileri?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...