>

torstai 7. tammikuuta 2016

Paistettujen Nuudeleiden ABC



Paistetut nuudelit ovat tuttua mussutettavaa varmasti monelle meistä, mutta oletteko törmänneet kotona kuitenkiin siihen ongelmaan, että nuudeli menee mössöksi ja katkeilee pannulla? 
Jaa olette - minäpä kerron, kuinka saatte parhaita mahdollisia paistettuja nuudeleita kotioloissa.
Aloitetaanpa.


Moni teistä varmasti ajattelee, että pöh, minä en tarvitse ohjetta nuudeleiden paistamiseen, mutta veikkaampa että useampi kuin yksi menisi jo vikaan heti ensimmäisessä kohdassa - nuudeleita ei keitetä, ne liotetaan.
Minulla tässä on käytössä riisinuudeleita, mutta onnistut millä tahansa muullakin nuudelilaadulla.
Valuta suureen kulhoon jääkylmää vettä ja lisää haluamasi määrä nuudeleita veteen.
Anna nuudeleiden liota noin kaksi tuntia.


Valuta lionneet nuudelit ja valmista pannun kuumentuessa halutessasi kastike nuudeleille.
Itse käytän monesti tällaista kastiketta:

1 tl chilihiutaleita
½ dl fariinisokeria
4 rkl kalakastiketta
2 rkl osterikastiketta
2 rkl Tamari-soijakastiketta (gluteeniton)

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Kumoa nuudelit kuumalle pannulle ja valuta perään tekemäsi kastike.


Lisää pannulle haluamasi sattumat: valmiiksi kypsennettyä kanaa, possua, katkarapuja, kananmunaa tai mitä keksitkään lisätä.
Paista ja kääntele koko satsia noin muutaman minuutin ajan.
Mahtavaa ja nopeaa ruokaa, liotuksen aikaa lukuunottamatta.


4 kommenttia:

  1. OMNOMNOM!!! Ihtehän keitän kuumaa vettä vedenkeittimessä ja liotan nuudelit siinä, sitten pannulle muun kaman mukaan. Köhköh, niin ammattimaisesti meillä kokataan :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuulkaa! Testatkaapas tätä tapaa ens kerralla ja kerro sitten oliko parempi 😄

      Poista
  2. Onpas herkullinen blogi :) Monen monta ohjetta lähtee kyllä testiin! Ehdottomasti lukijaks ilmoittautuu tää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Outi ja kiitoksia kovasti! Ihana kuulla ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...