>

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Mansikka-valkosuklaajuustokakku


Nytpä kävi niin onnekkaasti, että päästiin kahvittelemaan minun valmistumistani kuvataiteilijaksi ja jotakin herkkuahan niihin kinkereihin oli pyöräytettävä. Näyttipä tämä kakku mainiosti vieraille maistuvan, tässäpä siis vähän ohjetta. C:


Mansikka-valkosuklaajuustokakku:

Pohja:

-200g Digestive- täysjyväkeksejä
-75g sulaa voita



Täyte:

-3 liivatelehteä
-2,5dl Flora Vispiä
-1 pkt valkosuklaata (esim. Pandan levy on sopiva)
-200g maustamatonta tuorejuustoa
-1 dl sokeria
-2 rkl vaniljasokeria
-vajaa 1dl mansikkamehua


Kiille:

-Mansikoita
-3 liivatelehteä
-3dl tujua mansikkamehua (esim. tiivisteestä valmistettua)





-Murenna keksit ja sekoita sula voi keksin murujen joukkoon.
Painele seos kevyesti irtopohjavuokaan. Älä painele liian tomerasti, sillä pohjasta tulee muutoin liian kova.
-Laita täytteen liivatelehdet noin viideksi minuutiksi kylmään veteen likoamaan.
-Vatkaa Flora Vispi notkeaksi vaahdoksi.
-Sekoita tuorejuusto, mehu ja sokerit tasaiseksi seokseksi.
-Sulata valkosuklaa vesihauteessa, mutta varo ettei suklaaseen joudu vettä!
-Lisää suklaa tuorejuustoon.
-Kuumenna pieni määrä mehua mikrossa ja sekoita liivatteet siihen.
Kaada liivatteet tuorejuustoon ohuena nauhana samalla sekoittaen.
-Lisää kermavaahto.
-Kippaa täyte vuokaan ja kiikuta jääkaappiin jähmettymään noin viideksi tunniksi ennen kiilteen lisäämistä.


-Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
-Leikkaa mansikat siivuiksi ja asettele ne kakun päälle haluamallasi tavalla.
-Sekoita mansikkamehu ja kuumenna se mikrossa -> lisää liivatteet.
-Kaada seos mansikoiden päälle.

Hox! Tässä vaiheessa mansikat saattavat lähteä "leijailemaan" omille teilleen, joten kannattaa kaataa kiille varovaisesti. Voit myös kaataa osan kiilteestä ensin kakun päälle, jonka jälkeen kakku kiilteineen tupataan jääkaappiin hetkeksi, tämän jälkeen asetellaan mansikat, sekä loppu kiilleseos.



Maistuvia leipomishetkiä! :----)

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Mansikkasalaatti


Viikonloppuna käytiin parin kaverin kanssa saunomassa ja grillailemassa, ja ajattelin viedä makkaroiden ja muun lihaisan vastapainoksi hieman raikasta salaattia - tällaista syntyi. :---) Sopi mukavasti kesäiseen iltaan mansikoiden ja vesimelonin ansiosta.


Mansikkasalaatti:

- rasia mansikoita
- lohko vesimelonia
- 1 purkki salaattijuustoa
- Polar-juustoa kuutioina
- 1 pussi jääsalaattia
- 1 kurkku
- puolikas paprika
(- muutama rinkula punasipulia)
(- päälle krutonkeja)


- Pilko, silppua, kuutioi ja siivuta ainekset.
- Sekoita kulhossa.
- Syöpöttele esimerkiksi vaikka sen grilliruuan kera.



Täytetyt paprikat


Tänään meillä herkuteltiin täytettyjen paprikoiden merkeissä. Käsiini eksyi eilisellä kauppareissulla myös soijasuikaleita, joita käytin myös paprikoiden toiseen täytteeseen :---P Tuli hyvää ja sopivan täyttävää murkinaa näin kesäkeleille.

Paprikat kahdella täytteellä:

(Näistä määristä tulee noin neljän ison paprikan täytteet)

Jauhelihatäyte:


- 300g jauhelihaa
- 1 tl currya
- suolaa
- ½ pakettia pippurijuustoa (esimerkiksi Mustapekka)
- loraus ruokakermaa
- pätkä kesäkurpitsaa pilkottuna kuutioiksi
- punasipulia maun mukaan
- fetaa
(- ananaspaloja)
+ ohrahelmiä tai riisiä keitettynä


Soijasuikaletäyte:


- 2 dl vettä
- noin desi soijasuikaleita
- ½ kanaliemikuutio

Marinadi:

-0,5 dl öljyä
- ½ tl currya
- pippuria
- Muutama tippa Texas Pete-kastiketta
(tai muuta tulista kastiketta)
- 1 tl sokeria
- 1 tl siirappia tai hunajaa
- 2 tl broilerimaustetta
- ½ tl sipulijauhetta


+ lisäksi ohrahelmet tai riisi
-feta
-ananas
-päälle juustoraastetta



-Keitä 1,5dl ohrahelmiä noin 15 minuuttia 5dl:ssa vettä välillä sekoitellen.
Jätä helmet jäähtymään siksiaikaa, kun valmistat muut täytteet.
-Keitä soijasuikaleita liemikuutiolla maustetussa vedessä noin viisi minuuttia.
Anna suikaleiden jäähtyä hieman ja purista niistä ylimääräinen vesi ulos.
-Valmista marinadi sekoittamalla kaikki marinadin ainekset sekaisin. 
Kippaa suikaleet marinadin joukkoon ja pyörittele niitä hetki. 
Laita suikaleet liemineen maustumaan jääkaappiin siksiaikaa, kun valmistat jauhelihatäytteen.
-Paista jauheliha, lisää mausteet, pippurijuusto, sipuli ja kesäkurpitsa. Anna paistua hetki.
-Paista maustuneita soijasuikaleita pannulla muutama minuutti.
-Pese paprikat ja leikkaa ne joko kahtia tai leikkaa niistä "hattu pois" ja poista sisus.
-Sekoita osa ohrahelmistä jauhelihaan ja osa soijasuikaleisiin ja täytä paprikat.
-Lisää haluamasi muut täytteet, kuten feta ja ananas.
-Kuorruta juustoraasteella ja paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.


Vinkki: Soijasuikaleista marinadeineen saa myös hyvän kastikkeen lisäämällä purkin kermaa pannulle, kun paistat suikaleita.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...